Kirjoitin viime vuoden puolella East Asian Martista, josta saa tuoretta kimchiä. Ostin paikasta kimchiä maaliskuussa ja tänään. Maaliskuu oli pettymys, jonka arvelin häviävän odotuksella. Toivoin, että maaliskuun erässä oli jotain vikaa.

(Kuva Love That Kimchi Blogista)
No, ei hävinnyt pettymys. Siksi piti päivittää tänne, ettei kimchi ole tällä hetkellä mieluista ainakaan omaan makuuni. Luultavasti kimchin tekijä on vaihtunut.
Joidenkin mielestä nykyinen kimchi on varmaankin hyvää. No, kyllähän se paistettuna ja keitoissa menee, mutta paljaaltaan parhaan kimchin maistaa. Hyvää kimchiä syö tuosta vaan, mutta pahan maistaa pitkään.
East Asian Martissa on kuitenkin entistä laajemmat valikoimat. Korealaisia tahnoja löytyy useita ja pakastealtaassa on monipuolisuutta. Myymälän valikoima elää jatkuvasti. Esimerkiksi tuoreita kevätsipuleita löysin tänään halvalla (1,20 euroa/isohko nippu). Nuudeleita piisaa ja mausteita on. Kaikin puolin siis hyvä ja kehittyvä kauppa.
Mutta silti, suosittelen pitämään kimchin laatua yllä, jotta asiakkaita tulisi myös Tampereen ulkopuolelta. Hyvä kimchi on Euroopassa kiven alla.
Avainsanat: etninen ruokakauppa, kimchi, tampere
6 kesäkuu, 2010 06:48 |
Löytyykö muuten kyseisestä kaupasta kimchiin käytettävää gochugaru-chilijauhetta? Se tuntuu myös olevan todella kiven alla. En ole edes onnistunut löytämään ulkomaista verkkokauppaa josta sitä saisi hommattua (toimitus suomeen). Olisiko näistä vinkkejä?
Kunhan chili löytyy niin kaalisatoa odotellessa olisi tarkoitus kokeilla ensimmäistä kertaa kurkuista tehtyä kimchiä. Voi olla aika piristävää kesäherkkua.
Oma kimchi paras kimchi. :)