Kimchiä nyt Tampereelta! Osa 2

By Jani "야니" Timonen

Kiitokset Ristolle edelliseen postaukseen tulleesta kommentista!

Photobucket

Todellakin: Tampereelta saa nyt TUORETTA kimchiä.
Sitä voisi pitää harvinaisuutena Suomenkin mittakaavassa.

Edellisessä viestissä ollut Asia Outlet on vähitellen muuttunut East Asian Martiksi, ja nyt alkaa olla kaikki kohdallaan. Aiemmin kyseisessä kaupassa myytiin enimmäkseen vaatteita. Siellä oli myös “hätäkimchiä”, kuten viime postauksessa mainitsin. Säilykekimchiä siis. Nyt kauppa on mennyt sellaiseen suuntaan, että siitä tulee toivottavasti kehä kolmosen ulkopuolella suosituin etninen ruokakauppa.

Miksikö?

Ensiksi: East Asian Mart kuuntelee asiakkaita. Sen huomaa siitä, että muutokset tapahtuvat nopeasti toiveiden suuntaan. Kaupasta saa nykyisin jääkaappi- ja pakastetuotteita. Kiinalaiset nyytit ja tuoreet vihannekset maistuvat loistavilta.

Onhan paikka melko kallis, mutta kun ajatellaan koko Euroopankin mittakaavassa…no, Aasiaan on matkaa. Muutaman euron voi siitä hyvästä maksaa, että joku on tuonut tavarat tänne. Asiakkaiden huomioimisesta kertoo sekin, että enää myyjä ei hyökkää asiakkaan luo, mutta palvelee kyllä heti jos vähänkin vilkaisee. Loistavaa suomalaisen kulttuurin analysointia.

Toiseksi: Kauppa opastaa. Kukaan ei tartu tuntemattomaan kovin helposti, mutta suomeksi/englanniksi kirjoitetut vinkit helpottavat ostamista. Loistava mahdollisuus perehtyä uusiin ruokiin.

Kolmanneksi: Kimchiä on. Testasin paikkaa viikon. Lauantaina tuoretta kimchiä ei ollut, mutta kauppias kertoi ystävällisesti, että tulossa on ensi viikolla. Sitten hän keskusteli toisen myyjän kanssa kimchistä ja totesi sen jälkeen, että kimchiä olisi jo sunnuntaina (on avoinna sunnuntaisinkin). A vot.

Kävin kuitenkin vasta maanantaina. Hienosti oli kimchit järjestetty 250 gramman rasioihin (muistaakseni 2,85 euroa/rasia). Ostin kolme rasiaa. Siitä enemmän arviossa. En ole missään havainnut yhtä hyvää asiakkaiden huomioimista. Paikan omistajat huomioivat sekä asiakkaiden tarpeet että kiinnittävät huomiota palveluun – ja muistavat asiakkaat todella hyvin.

KIMCHIARVIO
Maanantaina oli kulunut varmaan vuosi siitä, kun sain aidosti tuoretta kimchiä. Korean ja Japanin ravintoloista ei nimittäin koskaan tiedä. Joskus kimchi on hyvinkin vanhaa.

Kävelin aurinkoisena kaupasta ulos. Kun pääsin kotiin oli pakko haistella yhtä rasiaa. Huh. Tuoretta. Tuoreessa kimchissä on erilaisia paloja. Tehdaskimchi on aika tiukkaan yhteen muottiin valettua. Tuoreessa kimchissä parasta on juuri se, että jokainen suupala on yllätys – mikä on tulisuuden aste, mitä makuja voi erottaa…

Joka tapauksessa tuosta kaupasta löytyi parasta kimchiä, jota olen Suomessa syönyt. Yhtä hyvää en ole syönyt Korean ulkopuolella kuin pari kertaa. Kannattaa käydä hakemassa rasia tuoretta.

Kimchin suosio?
Kävin maanantaina 3 rasiaa. Perjantaina ostin pari udon(g)-pakettia ja viileässä säilytettävää merileväherkkua, jota voi käyttää keittoihin. Arvioisin, että maanantaina kaupassa oli rasioita yhteensä noin 10 kiloa. Perjantaina niitä oli jäljellä ehkä 3 kiloa. Kimchiä siis menee Tampereellakin aika hyvin.

Johtopäätös
Koska East Asian Mart keskittyy ainoastaan Itä-Aasiaan, se voi menestyä myös maanlaajuisesti. Vii Voanin ongelmaksi on jo nyt koitunut liika laajuus. EAM voi tuoda asiantuntevasti elintarvikkeita ja muita tavaroita muutamasta maasta (toivottavasti myyntiin tulee esim. korealaisia dvd:itä). Tarkoin harkitut tuore- ja pakastetuotteet ovat EAM:n vahvuus.

Suosittelen käymään: Hallituskatu 7, Tampere.

Avainsanat: , , , , ,

8 vastausta kohteelle “Kimchiä nyt Tampereelta! Osa 2”

  1. Ahop sanoo:

    Kiitos kovasti uutisesta, erityisesti tamperelaisille tärkeä tieto! Alkaa omat kimchit olla jo vanhoja. Uusin tuttavuus viime koreanreissulta oli retiisikimchi, naatteineen päivineen säilötty “mu”, japaninretiisin eli daikonin korealainen muoto. Gochujangia on sentään iso rasia vielä olemassa.

  2. Primax sanoo:

    Onko tietoo onko tuossa Asia Outletin kimchissä käytetty kalalientä valmistuksessa, ilmeisesti se on ainakin Koreassa olennainen ainesosa.
    Joskus tuli joku ruoka ohjelma Koreasta jossa valmistettiin kimchiä ja siinä ainakin käytettiin kalalientä valmistukseen.
    Olisi kivaa maistaa jokus kimchiä jos se olisi vegaanista.

  3. 야니 sanoo:

    Hmm…en ainakaan maista kalalientä. Jos sitä on käytetty niin ainakin maltillisesti…mutta arvelisin, ettei ole käytetty.
    Pitää varmaan kysyä paikan omistajalta.

  4. Taina sanoo:

    Olisipa Tampere lähempänä Joensuuta…Mutta onneksi on lentoliput Koreaan tammikuuksi! Kimchit, täältä tullaan :D

  5. Juha Mykkänen sanoo:

    Heti 17 vuoden odottelun jälkeen todellakin tuoretta Kimchiä kotikaupungista (Tampere). Hain annoksen tänään em. paikasta ja olin todella tyytyväinen tuotteen laatuun (voin pitää itseäni jonkinlaisena kimchi experttinä kun olen maistellut sitä useita kertoja eri paikoissa. Korean lisäksi Ruotsissa,Kanadassa ja Itävallassa). Maku oli parempi ja raikkaampi kuin Helsingissä Korealaisesta ravintolasta (Mariankadulla) ostetusta Yhdyn myös Janin kommenttiin ystävällisestä palvelusta (miesmyyjä Hong Kongista):))))

  6. Ville sanoo:

    Löysin blogisi kun googletin mitä kimchi tarkalleen on. Olen kävellyt usein kyseisen putiikin ohi ja pitänyt sitä jokseenkin epäilyttävänä, mutta näyttää nyt siltä, että täytyy tehdä visiitti sinne. Useamman kerran kun on jo saanut pettyä etnisiin ruokakauppoihin. Kiitos googlen, netistä löytyy asiaakin.

  7. Miten syödä korealaista Suomessa? « Kimchi Finland sanoo:

    [...] Kimchi Finland Korealaista ruokaa suomeksi « Kimchiä nyt Tampereelta! Osa 2 [...]

  8. Tuomas sanoo:

    Muuten hyvää tuon kaupan kimchi, mutta MSG-myrkyn voisivat vaihtaa johonkin luonnollisempaan. Terveydelliset vaikutukset ovat kuitenkin yksi niistä syistä miksi syön kimchiä. Luomuintoilijana väsään sitten vaikka mieluummin itse :)

Vastaa